82597 Tekniikka, data ja innovaatiot
Osana tätä tiimiä käännät liiketoiminnan haasteet innovatiivisiksi teknologiaratkaisuiksi. Haluamme toimia älykkäämmin ja sujuvammin, jotta asiakkaamme pääsevät käsiksi kaikkeen, mitä meillä on tarjota, sormen napautuksella. Yhdistelemällä eri taitoja ja näkökulmia voimme rakentaa voimaantuneita tuotetiimejä, jotka kehittävät ja toteuttavat tuotteita, joilla on merkityksellinen vaikutus asiakkaisiin maailmanlaajuisesti. Tekoälystä dataan perustuvaan liiketoiminnan kehittämiseen, käyttäjäkokemuksesta suunnitteluun – me luomme uutta tietä….
“Olemme ryhmä mielikuvituksellisia mieliä, testaamme, kokeilemme, opimme ja kasvamme. Luovalla ajattelutavalla pyrimme muokkaamaan kestävän muodin tulevaisuutta ja hyödyntämään teknologian voimaa.”
Työllistämme luovimpia ja innovatiivisimpia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Olemme dynaaminen työpaikka, jossa olemme ylpeitä erilaisista taustoistamme ja näkökulmistamme. Paikka, jossa jokainen antaa panoksensa olemalla oma itsensä.
Kannustamme tiimiämme testaamaan uusia ideoita ketterästi – kokeilemaan, tekemään virheitä ja oppimaan. Se, mikä toimii Bangaloressa, ei välttämättä toimi New Yorkissa, mutta yhteistyöllä varmistetaan, että jokaiseen haasteeseen löydetään oikea ratkaisu. Yhdessä saamme sen aikaan.
-
Data Engingeer
Data Engineerit työskentelevät yhdessä Machine Learning Engineerien sekä Data Scientistien kanssa kehittääkseen scaalautuvia ja tuotantovalmiita analytiikka- ja AI-ohjelmistoja sekä tuotteita.
-
Data Scientist
Data Scientistit työskentelevät yhdessä Data Analytic sekä muiden tiimien kanssa ratkaistaakseen monimutkaisia ongelmia muuttamalla valtavaa tietomäärää liiketoiminnallisiksi oivalluksiksi kehittyneen data-analytiikan, mallintamisen ja koneoppimisen avulla.
-
Software Engineer
Software Engineer vastaa koko ohjelmiston elinkaaresta – suunnittelusta, kehityksestä, testauksesta, julkaisemisesta ja ylläpidosta, muuttaen liiketoiminnan tarpeet toimiviksi ohjelmistoiksi.
-
Product Designer
Product Designer vastaa globaalien brändien tuotemerkkien tuotesuunnittelusta (UX + UI) ja kaikista digitaalisen kaupan sekä fyysisen myymälän digitaalisesta suunnittelusta.
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
Löydä lisää
82597
25479 Logistiikka
Logistiikka
86811 Business Controlling
Business Controlling
11075 Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
550 Myymälät
Myymälät
72754 Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
35585 Opiskelijat ja ura
Opiskelijat ja ura
34293 Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu
10080 Suunnittelu ja tuotekehitys
Suunnittelu ja tuotekehitys
82722 Kestävä kehitys
Kestävä kehitys
10103 Brändäys, markkinointi ja viestintä
Brändäys, markkinointi ja viestintä
16697 Osto ja hankinta
Osto ja hankinta
48833 Kirjanpito & taloushallinto
Kirjanpito & taloushallinto
26949 Laki, hallinto ja turvallisuus
Laki, hallinto ja turvallisuus
14763 Ohjaus ja johtaminen
Ohjaus ja johtaminen
-
95032 Myynti ja toiminnot
Tarkastele roolejaMyynti ja toiminnot
Auta meitä luomaan paras asiakaskokemus myymälässä ja hm.comissa. Lahjakkaat tiimimme herättävät H&M-tuotteet eloon asiakkaillemme, vastaavat heidän toiveisiinsa sekä varmistavat, että ne ovat merkityksellisiä paikallisilla markkinoilla. Jos olet innostunut Merchandisingista, E-com Merchandisingista, Visual Merchandisingista tai Store Operationsista, liity joukkoomme inspiroimaan asiakkaita ja auttamaan meitä luomaan jännittäviä monikanavaisia kokemuksia. -
27797 Logistiikka
Tarkastele roolejaLogistiikka
Me emme vain seuraa virtaa – me toteutamme sitä ja toimitamme muotia maailmalle! Logistiikkaverkostomme takaa joustavan ja nopean jakeluprosessin toimittamalla tuotteita myymälöihimme ja asiakkaillemme joka ikinen päivä. Työskentelemällä osana kysyntään perustuvaa, kiertävää toimitusketjua, autat meitä varmistamaan, että oikea tuote saapuu oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan, mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. -
39057 Business Controlling
Tarkastele roolejaBusiness Controlling
Business Controllerina löydät tietojen ja analyysien avulla mahdollisuuksia kasvun edistämiseen ja asiakasarvon kasvattamiseen. Muuta analyysi teoiksi, ratkaise haastavia työtehtäviä ja tee monimutkaisista asioista kristallinkirkkaita. Tarjoamme monia mahdollisuuksia paikallisten myymälöiden tukemisesta maailmanlaajuisiin tukitoimintoihin. Työskentelet nopeatempoisessa ympäristössä ja edistät H&M:n kasvua urasi edistyessä. -
26786 Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Tarkastele roolejaIhmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Ole oma itsesi meillä ja anna muillekin mahdollisuus olla oma itsensä kaikkialla. Yhteistyössä yrityksen kanssa edistät osallistavaa kulttuuria, jossa jokainen kollega tuntee olevansa tervetullut, arvostettu ja voimaantunut kehittymään urallaan ja yksilöinä saavuttaakseen täyden potentiaalinsa. -
68149 Myymälät
Tarkastele roolejaMyymälät
Anna asiakkaiden tuntea itsensä tervetulleeksi ja ole oma itsesi. Monet H&M:n liidereistä ovat aloittaneet myymälöissämme tekemällä tärkeintä työtämme – auttamalla asiakkaitamme näyttämään ja tuntemaan olonsa hyväksi. Täällä tapaat mentoreita, roolimalleja ja ystäviä loppuelämäksesi ja pääset osaksi tiimiä, jossa voit vaikuttaa. -
38740 Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
Tarkastele roolejaLeasing, Construction, Facilities ja Store Design
Nämä tiimit työskentelevät tiiviisti varmistaakseen, että meillä on rakastetuimmat myymälät, kasvua markkinapaikoilla, parhaat kaupankäynnin alustat ja kumppanuussuhteet ympäri maailmaa. Nämä tiimit tekevät kaiken täydellisen sijainnin löytämisestä neuvotteluihin vuokranantajien kanssa ja suunnitelmien kehittämisestä rakentamiseen ja ylläpitoon. -
62212 Opiskelijat ja ura
Tarkastele roolejaOpiskelijat ja ura
Oletko valmis aloittamaan urasi H&M:llä? Tarjoamme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, joiden avulla voit oppia ja kehittää taitojasi sekä opintojen aikana että valmistumisen jälkeen. -
8587 Asiakaspalvelu
Tarkastele roolejaAsiakaspalvelu
Tue asiakkaitamme ja tarjoa erinomainen kokemus korkean asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Kehitämme asiakaskokemustamme jatkuvasti myymälässä, hm.comissa ja sosiaalisen median kanavissa. Osana asiakaspalvelutiimiämme edustat yritystä brändilähettiläänä vastaamalla asiakkaiden kysymyksiin, ratkaisemalla ongelmia ja tarjoamalla erinomaista asiakaspalvelua. -
4277 Suunnittelu ja tuotekehitys
Tarkastele roolejaSuunnittelu ja tuotekehitys
Ole tämän päivän trendien edellä ja luo huomisen muotia. Käytä tyylisilmääsi auttaaksesi meitä tuomaan kohtuuhintaista ja kestävää muotia asiakkaille kaikkialla maailmassa. Tuo ainutlaatuiset luovat näkökulmasi H&M:ään ja löydä työpaikka, jossa voit aina oppia, kasvaa ja kehittyä. -
84750 Kestävä kehitys
Tarkastele roolejaKestävä kehitys
Pue ihmisiä ympäri maailmaa ja auta tekemään muodista kestävämpää. Kestävällä kehityksellä tarkoitamme ihmisten ja planeettamme kunnioittamista tänään, tinkimättä huomisen tarpeista. Liity tähän tiimiin ja auta meitä tekemään muodista kestävämpää ja kestävyydestä muodikkaampaa. -
68295 Brändäys, markkinointi ja viestintä
Tarkastele roolejaBrändäys, markkinointi ja viestintä
Rakenna brändiämme, keskity asiakkaisiimme ja auta meitä kertomaan tarinaamme. Tiimimme kehittävät inspiroivia ja paikallisesti merkityksellisiä monikanavaisia kampanjoita. Liity kanssamme luomaan asiakasuskollisuutta maailmanlaajuiselle yhteisöllemme sekä brändimme että tuotteidemme ympärille. -
78770 Osto ja hankinta
Tarkastele roolejaOsto ja hankinta
Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme voivat luottaa siihen, että kaikki heidän ostamansa tuotteet on suunniteltu, tuotettu ja toimitettu ihmiset ja ympäristö huomioon ottaen. Tuotannossamme muutamme suunnitteluideat todellisiksi tuotteiksi, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeita. Osana tiimiämme toimit suorana yhteyshenkilönä paikallisiin tavarantoimittajiin, jotka toimivat yli 20 hankintamarkkinoilla. -
50469 Kirjanpito & taloushallinto
Tarkastele roolejaKirjanpito & taloushallinto
Tällä osastolla on paljon erilaisia rooleja – strategisten hinnoitteluratkaisujen ja laskujen käsittelemisestä täsmällisten kirjanpitoraporttien varmistamiseen sekä yhteistyöhön muiden osastojen kanssa varmistaaksemme oikea-aikaisen raportoinnin. Liity tiimiin ja ole mukana vaikuttamassa. -
97569 Laki, hallinto ja turvallisuus
Tarkastele roolejaLaki, hallinto ja turvallisuus
Vastuullisena yrityksenä noudatamme lakeja, määräyksiä ja standardeja. Auta meitä mahdollistamaan mielekäs kasvu tarjoamalla ratkaisukeskeisiä prosesseja asiakkaillemme ja työntekijöillemme vähentämällä samalla riskejä ja noudattamalla sääntöjä. Vaikuta täällä & näe vaikutukset kaikkialla. -
44744 Ohjaus ja johtaminen
Tarkastele roolejaOhjaus ja johtaminen
Suuri kokomme tuo mukanaan suuren vastuun. Ole liideri ja auta yritystämme kehittymään eteenpäin kohti merkityksellistä kasvua.