46588 Logistiikka
Logistiikka-tiimi on vastuussa tuotteidemme kuljetuksen yksityiskohdista, vastuullisuudesta sekä hallinnasta, jotta tuotteemme pääsevät asiakkaidemme luo.
LOGISTIIKKA
NÄYTÄ ROOLIT
Logistiikan alalla työskentely edellyttää joustavuutta. Koska kuulumme suureen, maailmanlaajuiseen verkostoon, tavoitteemme muuttuvat usein. Työtehtävämme eivät kuitenkaan muutu – varmistamme, että jokainen asiakas saa haluamansa juuri silloin, kun hän sen haluaa. Keskitymme nopeuteen, palvelun laatuun sekä tarkkuuteen – olemme yhteistyön mestareita. Kannustamme kaikkia työntekijöitämme ajattelemaan laatikon ulkopuolelle sekä ennakoimaan asiakkaidemme tarpeita ja odotuksia.
Vamistamme, että jakeluprosessi toimii sujuvasti, ja pidämme tuotevirtauksen nopeana, joustavana sekä tehokkaana. Logistiikassa tarkkuus on arvostettua eikä tässä tiimissä ikinä tylsisty.
-
DC Associate
Jakelukeskuksen työntekijänä tarjoat tehokkaan ja sujuvan palvelun lajittelemalla, purkamalla, keräämällä, jakamalla, pakkaamalla sekä lähettämällä tuotteet eteenpäin.
-
Team Leader
Tiimin vetäjänä johdat, hallitset ja organisoit tiimisi päivittäiset toiminnot tehokkaiden palveluiden varmistamiseksi ja jatkuvien parannusten aikaansaamiseksi.
-
Logistics Manager
Logistiikan esihenkilönä johdat, hallitset sekä organisoit toimintaa ja tiimiäsi maksimoiden operatiivisen huippuosaamisen, laadun ja tehokkuuden oikealla osastolla, oikeaan aikaan.
-
Logistics Specialist
Logistiikan spesialistina johdat omaa osastoasi maksimoidaksesi operatiivisen huippuosaamisen, laadun ja tehokkuuden.
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
Etsi lisää
46588
51118 Brändäys, markkinointi ja viestintä
Brändäys, markkinointi ja viestintä
34905 Business Controlling
Business Controlling
59341 Tekniikka, data ja innovaatiot
Tekniikka, data ja innovaatiot
84332 Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
82698 Myynti ja toiminnot
Myynti ja toiminnot
25172 Opiskelijat ja ura
Opiskelijat ja ura
85402 Kirjanpito & taloushallinto
Kirjanpito & taloushallinto
99873 Suunnittelu ja tuotekehitys
Suunnittelu ja tuotekehitys
92573 Myymälät
Myymälät
75792 Laki, hallinto ja turvallisuus
Laki, hallinto ja turvallisuus
83327 Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
61252 Osto ja hankinta
Osto ja hankinta
35524 Kestävä kehitys
Kestävä kehitys
75925 Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu
-
37830 Ohjaus ja johtaminen
Tarkastele roolejaOhjaus ja johtaminen
Suuri kokomme tuo mukanaan suuren vastuun. Ole liideri ja auta yritystämme kehittymään eteenpäin kohti merkityksellistä kasvua. -
55292 Brändäys, markkinointi ja viestintä
Tarkastele roolejaBrändäys, markkinointi ja viestintä
Rakenna brändiämme, keskity asiakkaisiimme ja auta meitä kertomaan tarinaamme. Tiimimme kehittävät inspiroivia ja paikallisesti merkityksellisiä monikanavaisia kampanjoita. Liity kanssamme luomaan asiakasuskollisuutta maailmanlaajuiselle yhteisöllemme sekä brändimme että tuotteidemme ympärille. -
78911 Business Controlling
Tarkastele roolejaBusiness Controlling
Business Controllerina löydät tietojen ja analyysien avulla mahdollisuuksia kasvun edistämiseen ja asiakasarvon kasvattamiseen. Muuta analyysi teoiksi, ratkaise haastavia työtehtäviä ja tee monimutkaisista asioista kristallinkirkkaita. Tarjoamme monia mahdollisuuksia paikallisten myymälöiden tukemisesta maailmanlaajuisiin tukitoimintoihin. Työskentelet nopeatempoisessa ympäristössä ja edistät H&M:n kasvua urasi edistyessä. -
41430 Tekniikka, data ja innovaatiot
Tarkastele roolejaTekniikka, data ja innovaatiot
Muotoile tulevaisuutta ja hyödynnä datan ja älykkään teknologian voima. Osana tätä tiimiä autat muuttamaan liiketoiminnan haasteet innovatiivisiksi teknologiaratkaisuiksi, joiden avulla voimme tarjota miljoonille asiakkaillemme loistavan asiakaskokemuksen. Työskentelemme useilla eri aloilla, tekoälystä datalähtöiseen liiketoiminnan kehittämiseen ja käyttäjäkokemuksesta suunnitteluun. Liity tiimiimme & auta meitä tuomaan tulevaisuus nykyhetkeen. -
81035 Ihmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Tarkastele roolejaIhmiset, kulttuuri, osallisuus ja monimuotoisuus
Ole oma itsesi meillä ja anna muillekin mahdollisuus olla oma itsensä kaikkialla. Yhteistyössä yrityksen kanssa edistät osallistavaa kulttuuria, jossa jokainen kollega tuntee olevansa tervetullut, arvostettu ja voimaantunut kehittymään urallaan ja yksilöinä saavuttaakseen täyden potentiaalinsa. -
887 Myynti ja toiminnot
Tarkastele roolejaMyynti ja toiminnot
Auta meitä luomaan paras asiakaskokemus myymälässä ja hm.comissa. Lahjakkaat tiimimme herättävät H&M-tuotteet eloon asiakkaillemme, vastaavat heidän toiveisiinsa sekä varmistavat, että ne ovat merkityksellisiä paikallisilla markkinoilla. Jos olet innostunut Merchandisingista, E-com Merchandisingista, Visual Merchandisingista tai Store Operationsista, liity joukkoomme inspiroimaan asiakkaita ja auttamaan meitä luomaan jännittäviä monikanavaisia kokemuksia. -
68376 Opiskelijat ja ura
Tarkastele roolejaOpiskelijat ja ura
Oletko valmis aloittamaan urasi H&M:llä? Tarjoamme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, joiden avulla voit oppia ja kehittää taitojasi sekä opintojen aikana että valmistumisen jälkeen. -
74085 Kirjanpito & taloushallinto
Tarkastele roolejaKirjanpito & taloushallinto
Tällä osastolla on paljon erilaisia rooleja – strategisten hinnoitteluratkaisujen ja laskujen käsittelemisestä täsmällisten kirjanpitoraporttien varmistamiseen sekä yhteistyöhön muiden osastojen kanssa varmistaaksemme oikea-aikaisen raportoinnin. Liity tiimiin ja ole mukana vaikuttamassa. -
19158 Suunnittelu ja tuotekehitys
Tarkastele roolejaSuunnittelu ja tuotekehitys
Ole tämän päivän trendien edellä ja luo huomisen muotia. Käytä tyylisilmääsi auttaaksesi meitä tuomaan kohtuuhintaista ja kestävää muotia asiakkaille kaikkialla maailmassa. Tuo ainutlaatuiset luovat näkökulmasi H&M:ään ja löydä työpaikka, jossa voit aina oppia, kasvaa ja kehittyä. -
6332 Myymälät
Tarkastele roolejaMyymälät
Anna asiakkaiden tuntea itsensä tervetulleeksi ja ole oma itsesi. Monet H&M:n liidereistä ovat aloittaneet myymälöissämme tekemällä tärkeintä työtämme – auttamalla asiakkaitamme näyttämään ja tuntemaan olonsa hyväksi. Täällä tapaat mentoreita, roolimalleja ja ystäviä loppuelämäksesi ja pääset osaksi tiimiä, jossa voit vaikuttaa. -
71276 Laki, hallinto ja turvallisuus
Tarkastele roolejaLaki, hallinto ja turvallisuus
Vastuullisena yrityksenä noudatamme lakeja, määräyksiä ja standardeja. Auta meitä mahdollistamaan mielekäs kasvu tarjoamalla ratkaisukeskeisiä prosesseja asiakkaillemme ja työntekijöillemme vähentämällä samalla riskejä ja noudattamalla sääntöjä. Vaikuta täällä & näe vaikutukset kaikkialla. -
79469 Leasing, Construction, Facilities ja Store Design
Tarkastele roolejaLeasing, Construction, Facilities ja Store Design
Nämä tiimit työskentelevät tiiviisti varmistaakseen, että meillä on rakastetuimmat myymälät, kasvua markkinapaikoilla, parhaat kaupankäynnin alustat ja kumppanuussuhteet ympäri maailmaa. Nämä tiimit tekevät kaiken täydellisen sijainnin löytämisestä neuvotteluihin vuokranantajien kanssa ja suunnitelmien kehittämisestä rakentamiseen ja ylläpitoon. -
34732 Osto ja hankinta
Tarkastele roolejaOsto ja hankinta
Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme voivat luottaa siihen, että kaikki heidän ostamansa tuotteet on suunniteltu, tuotettu ja toimitettu ihmiset ja ympäristö huomioon ottaen. Tuotannossamme muutamme suunnitteluideat todellisiksi tuotteiksi, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeita. Osana tiimiämme toimit suorana yhteyshenkilönä paikallisiin tavarantoimittajiin, jotka toimivat yli 20 hankintamarkkinoilla. -
17184 Kestävä kehitys
Tarkastele roolejaKestävä kehitys
Pue ihmisiä ympäri maailmaa ja auta tekemään muodista kestävämpää. Kestävällä kehityksellä tarkoitamme ihmisten ja planeettamme kunnioittamista tänään, tinkimättä huomisen tarpeista. Liity tähän tiimiin ja auta meitä tekemään muodista kestävämpää ja kestävyydestä muodikkaampaa. -
89547 Asiakaspalvelu
Tarkastele roolejaAsiakaspalvelu
Tue asiakkaitamme ja tarjoa erinomainen kokemus korkean asiakastyytyväisyyden takaamiseksi. Kehitämme asiakaskokemustamme jatkuvasti myymälässä, hm.comissa ja sosiaalisen median kanavissa. Osana asiakaspalvelutiimiämme edustat yritystä brändilähettiläänä vastaamalla asiakkaiden kysymyksiin, ratkaisemalla ongelmia ja tarjoamalla erinomaista asiakaspalvelua.